Yleislahjoitus

Yleislahjoitus silmäsairauksien tutkimukseen

Silmäsäätiö on jakanut apurahoja silmälääketieteelliseen tutkimukseen silmälääkäreille ja silmälääkäriksi aikoville jo vuodesta 1966. Säätiön tarkoituksena on ollut kliinisen potilashoidon ja tutkimustyön yhdistäminen potilaan parhaaksi, paremman diagnostiikan, tautien kulun ja paremman hoidon selvittämiseksi. Silmäsäätiö on jatkuvasti lisännyt tukeaan tutkimukselle ja viime vuosina Silmäsäätiö on ollut Suomen merkittävin silmälääketieteellistä tutkimusta tukeva säätiö. Tukea saavia hankkeita ja tutkijoita on vuosittain 10-20 kappaletta tuen määrän olleessa vuosittain yhteensä 300 000 – 400 000 euroa.

Valtakunnallisten ja kansainvälisten muutosten ja haasteiden takia yhteiskunnan rahoitus tutkimukseen on vähenemässä koko maassa. Säätiöiden merkitys kasvaa tämän takia huomattavasti, jotta hyvä ja arvostettu tutkimustoiminta pystytään takaamaan myös jatkossa. Tutkimustoiminan avulla saadaan aikaan uusia hoitomuotoja, innovaatioita, kustannussäästöjä, luodaan kansainvälisiä kontakteja ja osaltaan parempaa tulevaisuutta tuleville ikäpolville

Näkökyvyn tärkeys

Nyky-yhteiskunnassa näkökyky on entistä tärkeämpi kotona selviytymisen, työkyvyn ja syrjäytymisen eston ylläpitämisessä. Lähes 70% pysyvästä näön heikkenemisestä Suomessa ja länsimaissa johtuu neljän suurimman silmätaudin aiheuttamista syistä. Suurin tautitaakka kohdistu vanhusväestöön, mutta diabeettiset silmänpohjamuutokset ja glaukooma ovat yleisiä jo työikäisessä väestössä.

Iästä ja elämäntilanteesta riippuu suuresti, kuinka suuret yhteiskunnalliset kustannukset näkövammaisuus aiheuttaa. Keskimäärin näkövammaisen ihmisen avuntarve ja kuntoutus maksaa yhteiskunnalle 50 000 euroa vuodessa. Näiden tautien ehkäisy, diagnostiikka ja hoito perustuvat tutkimustietoon, mitä tarvitaan jatkuvasti lisää tautien aiheuttaman potilaan henkilökohtaisen ja yhteiskunnalle muodostuvan taakan vähentämiseksi.

Lahjoitus yleisesti silmätautien tutkimukseen tai vaihtoehtoisesti erityisesti glaukooman, verkkokalvosairauksien, silmäkirurgian, lasten ja nuorten silmäsairauksien ja perinnöllisien silmäsairauksien tutkimuksen tukemiseen on mahdollista  tehdä kätevästi joko luottokortilla tai tilisiirtona. Maksunvälittäjänämme toimii Paytrail, jonka maksuehdot löytyvät linkin takaa.

Lahjoita Silmäsäätiölle

Valitse lahjoitettava määrä
Valitse lahjoituksen kohde
Lahjoittajan tiedot
Syötä sähköpostiosoitteesi ja saat kuitin lahjoituksesta

Lahjoittajan tiedot

Maksupalvelun tarjoaa Paytrail.